PYHÄN RISTIN HAUTAUSMAA
Teksti Heljä Järnefelt ja Risto Kuittinen
Sijainti: Vanha Kirkkotie 3/Keskustie 56, N=6681334, I=24485040
Hautausmaa on perustettu helposti kaivettavalle ja sadevettä hyvin läpäisevälle tasaiselle maalle.
Hautausmaa-alue on nelikulmion muotoinen. Koko on 2275 m2.
Alue on rajattu kirkkomaata kiertäneellä matalalla kivistä ladotulla aidalla.
Kiviperustuksen päällä on ollut puuaita, joka näkyy valokuvassa vuodelta 1907.
Aluetta kiertävä aitaus on rajannut pinta-alaltaan varsin suppeaa kirkkomaata.
Aidassa on ollut todennäköisesti kaksi sisäänkäyntiä. Aita ja portti korjattiin vuonna 1848 ja viimeisin korjaus tehtiin 2000-luvun alussa.
Kartta vuodelta 1765, jolloin aluetta kutsuttiin nimellä Kyrks By (Kirkonkylä).
Kuva: Jyväskylän yliopiston julkaisuarkisto
HAUTAUSKÄYTÄNNÖT
Kansa uskoi pitkään, että vainaja oli pahoilta hengiltä suojassa kirkon sisällä ja että hautapaikalla lattian alla oli
merkitystä iankaikkisen elämän saavuttamiseksi. Karjalohjan kirkkokin sai tuloja myymällä hautapaikkoja,
jotka olivat sitä kalliimpia mitä lähemmäksi alttaria ne sijoittuivat.
Kirkon alle hautaaminen jäi Karjalohjalla pois käytöstä 1804.
Sen jälkeen hautapaikka kirkkotarhassa oli multajaon mukainen eli eri sosiaaliryhmiä luokitteleva.
Ensimmäinen multa lähellä porttia tai kirkkoa oli varattu varakkaimmille vainajille, toinen tavallisille
seurakuntalaisille ja kolmas kaikkein köyhimmille. Hautausmaalta löytyy enää vain kymmenkunta hautaan liittyvää
ristiä tai muuta vanhoihin hautoihin liittyvää tunnusta. Vielä heikosti näkyvistä teksteistä voi päätellä tänne haudatun
kirkkoherroja rouvineen, tilallisia vaimoineen ja lapsineen.
Kivipaadet ja rautaristit ovat sijainneet 1800-luvun alkupuoliskolla kuolleitten haudoilla lähellä kirkkorakennusta.
Hautaustapa muuttui vuonna 1837 ja vähitellen siirryttiin rivihautaukseen,
jossa vainajat haudattiin vierekkäin yhtenäiseen hautalinjaan, usein ilman muistomerkkiä.
Kaikkien näiden paikkojen hinta oli sama. Pitkään paikkakunnalla oli tapana käyttää hautaamisesta sanontaa ”Vietiin Pukkilan nummeen”.
Vainajat pyrittiin hautaamaan itä-länsisuuntaisesti, katse kohti idästä nousevaa aurinkoa.
Vainajan siunaaminen tapahtui pääsääntöisesti ulkona haudan äärellä.
Hautaamiseen käytettävissä oleva alue oli pieni. Haudattavia oli paljon.
Esimerkiksi vuonna 1850 Karjalohjalla kuoli 40 henkilöä. Vanhoilla hautausmailla hautauksia on yleensä monessa kerroksessa,
välitilaa vain noin 30 cm. Tarvittaessa maanpintaa korotettiin ajamalla päälle multaa.
Uusia hautoja kaivettaessa mahdollisesti löytyvät luut voitiin myös siirtää vanhempaan hautausmaahan lähelle Pappilan rakennuksia.
Erillistä säilytykseen käytettyä luuhuonetta ei tiedetä olleen käytössä.
Vuonna 1864 perustettiin uusi, nykyisin käytössä oleva, hautausmaa kivikirkon viereen.
Tuolloin lopetettiin vanhan kirkon ympärillä olevan kirkkotarhan hautausmaakäyttö.
1990-luvulla alue salaojitettiin ja tasoitettiin, sillä se oli tarkoitus ottaa uudelleen käyttöön.
Se nimettiin Pyhän Ristin hautausmaaksi. Sieltä ei enää luovuteta hautapaikkoja.
Nykyään hautausmaan sisäänkäynnissä on betonipylväät ja taottu rautaportti.
Elementeistä koottu rauta-aita on sijoitettu tienpuoleiselle sivustalle 2000-luvun alussa.
Kuva Heljä Järnefelt
KIRKOT
Karjalohja kuului katolisena aikana Karjaan emäseurakuntaan.
Ensimmäinen pieni ja vaatimaton hirsinen jumalanpalveluksia varten vihitty tila, rukoushuone,
rakennettiin noin 1400-luvun puolessavälissä Ilmoniemeen Lohjanjärven rannan tuntumaan Vanhankylän alueelle,
nykyään Pappilaksi kutsutun rakennuksen eteläpuolelle. Se oli niin sanottu kylmä kappeli,
jossa ei talvella pidetty messuja eikä pyhiä toimituksia. Emäseurakunnan pappi kävi täällä vain lämpimään aikaan.
Vanhan rukoushuoneen jäätyä pois käytöstä sen viereen rakennettiin uusi kappelikirkko 1586 — 1591.
Pussin (liitetty Hakoseen) talon isäntä oli lahjoittanut sitä varten seurakunnalle kahdeksan tangon kokoisen niittymaan.
Kirkon valmistuttua Karjalohja sai oman papin ja pappilan. Tuolloin hautausmaa sijaitsi kappelin ympärillä Pappilanniemessä.
Kappelin käytyä käyttökelvottomaksi päätettiin rakentaa uusi kirkko lähemmäs kirkkoväen kulkuteitä harjupolkua ja
maantietä sekä vesireittinä käytettyä Puujärveä. Tämän kirkon paikka ja hautausmaa ovat kuuluneet viereiselle Pukkilan talolle.
Kirkon paikka Isojakokartassa Pukkilan kantatilasta vasemmalle.
Kuva kartasta Kansallisarkisto, Maanmittaushallituksen uudistusarkisto.
Tällä paikalla sijainnut ensimmäinen pystylaudoitettu kirkko oli otettu käyttöön vuonna 1675.
Seurakunnan yhä kasvaessa kirkko kävi pieneksi. Huonokuntoinen kirkko purettiin ja tilalle rakennettiin uusi paanukattoinen,
ristin muotoinen kirkko. Se valmistui 1745 pari metriä vanhasta paikasta itään päin.
Rakennusmestarina toimi Erik Hannula Tuusulasta. Kirkon eteläpäädyssä oli suuri ulko-ovi, sakastissa pienempi.
Katolla, noin viiden metrin korkeudessa, oli pieni torni, jonka katolla oli rautainen viiri.
Lehtereille myöhemmin rakennetut penkit lisäsivät istumapaikkoja, joista oli pulaa.
Keskiaikaiset puuveistokset koristivat kirkkoa. Kuorin eteläseinällä sijaitsi paikallisen Schmiedefeltin perheen vaakuna ja
alttarin puoleisen ikkunan yllä isohko puinen krusifiksi.
Piirustus puukirkosta. Käytävien pituus noin 21 metriä.
Piirtänyt arkkitehti Nestor Tallgren 1853.
Kuva Museoviraston Kuva-arkisto.
Punamullalla maalattua puukirkkoa käytettiin vuoteen 1860 asti, jolloin valmistui nykyinen harmaakivikirkko.
Hirsinen kirkkorakennus myytiin huutokaupalla, osa kerrallaan, toukokuussa 1862.
Jäljellä on yhä holvattu kivikellari. Hautausmaan keskellä on näkyvissä joitakin rakennusten perustuksien jäännöksiä tai tukikiviä.
Vanhan kirkon paikkaa osoittamassa on korkea kivinen muistopaasi.
Kirkon ympärille aidattu kirkkotarha oli kirkon etelä- ja länsipuolella.
Vuodesta 1960 lähtien on paikalla sijainnut kivipaasi osoittamassa kirkon paikkaa.
Kuva Heljä Järnefelt
KELLOTAPULI
Tornimainen kellotapulirakennus liittyi yleensä kirkkomaan aitaan. Karjalohjan ensimmäinen tapuli rakennettiin 1686.
Tapuli oli pieni hirsi- ja lautarakenteinen torni, jossa pidettiin kirkonkelloja.
Vanha tapuli oli käytössä vielä seuraavan kirkon alkuaikoina. Tapulia käytettiin myös ruumishuoneena.
Uuden tapulin suunnitteli tammisaarelainen Carl Lundström ja se valmistui 1759 kirkon länsilaidalle.
Tapulissa oli kaksi kelloa, isompi ja pienempi. Kulku kirkkomaalle tapahtui tapulin keskeltä.
Nummella asuva kirkonrakentaja Magnus Tolpo suunnitteli vuonna 1830 kivestä ja puusta rakennettavan tapulin kirkosta kaakkoon.
Kokonaan kivirakenteisen tapulin suunnitteli Carl Ludvig Engel 1833.
Näitä ei kuitenkaan toteutettu, koska uusi kirkko päädyttiin rakentamaan eri paikkaan.
PITÄJÄNMAKASIINI
Karjalohjan vanha yhteinen aitta purettiin ja Jeremias Widell pystytti uuden makasiinin 1754,
jo hieman ennen kuin perustaminen tuli lakisääteisesti seurakunnan ylläpidettäväksi.
Rakennuspaikka oli silloisen kirkon ja hautausmaan länsipuolella. Vuodesta 1793 lähtien se toimi pitäjänmakasiinina.
Kun veroja maksettiin viljana, sitä kerättiin makasiiniin. Hyvinä satovuosina sinne talletettiin viljaa katovuosien syönti- ja
siemenviljaksi. Makasiini oli aikanaan paikkakunnan huoltovarmuuskeskus.
Viljamakasiini 1907. Hautausmaata on kiertänyt pystylaudoitettu aita.
Kuva Tyyne Viksten Tuomo Tukkisen kirjassa Karjalohjan entisyyttä I.
Vanha makasiini oli kuitenkin ahdas. Seinät alkoivat ravistua ja peräseinästä vuoti viljaa ulos.
Vuonna 1823 päätettiin rakentaa uusi, vielä nykyään jäljellä oleva, rakennus. Kestävyyttä on lisännyt pystylaudoitus hirsien pinnalla.
Makasiinin viljavaraston ylläpito siirtyi 1860-luvulla uuden kunnallislain myötä Karjalohjan kunnan ylläpidettäväksi.
Vuonna 1937 Vilja-aitta-niminen tontti lohkottiin omaksi tilakseen.
Makasiini on palvellut monia tarpeita. Se on toiminut 1950-luvun alkupuolelta 1960-luvun puoleenväliin asti
osuuskaupan viljan hankinta- ja lajittelupaikkana. Makasiinin takaosaan rakennettiin uusi lautarakenteinen viljankuivuriosa,
jossa oli tiilistä muurattu puilla lämmitettävä uuni ja peltinen kuivuri.
Osuuskauppa osti maanviljelijöiltä viljaa kuivattavaksi ja lajiteltavaksi.
Leipäviljan osuuskauppa myi isoille myllyille Helsinkiin.
Tarpeiden muututtua makasiinin takana oleva lisäosa purettiin.
Vanha pitäjänmakasiini haluttiin säilyttää ja se kunnostettiin 1990-luvun lopulla seurakunnan toimesta.
Sitä ryhdyttiin kutsumaan Makasiinikappeliksi.
Puistomainen hautausmaa-alue on tutustumisen arvoinen nähtävyys.
Kuva Heljä Järnefelt
SUOJELUTILANNE
Pyhän Ristin hautausmaa on Lohjan seurakunnan omistama kirkollinen muinaisjäännös.
Hautausmaa vanhoine muistomerkkeineen on muinaismuistolain rauhoittama.
Rauhoitus koskee myös kirkkomaahan liittyviä rakenteita, kuten kiviaitaa ja -kellaria.
Kivikellarissa on mahdollisesti säilytetty ehtoollisviinejä.
Kuva Heljä Järnefelt
Kuvien ja tekstien kopioiminen kiellettyä ilman lupaa.
LÄHTEET
Haatio, Toivo, Karjalohja. Pyhän Ristin hautausmaa. E-artikkeli
Kallio, Veikko (toim.), Karjalohja. Itsenäisen väen pitäjä. Karjalohjan Historiayhdistys, 2005
Karjalohjan historia 1. Karjalohjan nuorisoseuran julkaisu. Edistysseurojen kustannus, Helsinki 1919
Knapas, Marja Terttu, Hautausmaiden kulttuurihistoriaa. Teoksessa Hautausmaiden inventointiopas. Museovirasto, 2015
Lassila, Seppo, Haastattelut helmikuussa 2023. Haastattelijana Heljä Järnefelt
Laurasvaara, Raimo, Evankelisluterilaisen kirkon seurakuntien hautausmaa-alan nimikkeistö. Helsingin seurakuntayhtymä, 2003
Mantere, Liisa, Karjalohjan seurakunta 400 vuotta. Ihmisiä ja tarinoita kotikirkolta. Lohjan seurakunta, 2014
Niukkanen, Marianna, Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset – tunnistaminen ja suojelu. Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3. Helsinki 2009
Tukkinen, Tauno, Karjalohjan vanhat rakennukset I. Uudenmaan liitto, 1996
Tukkinen, Tuomo, Karjalohjan entisyyttä 1. TT-kyläkuvat, 2014
Tukkinen, Tuomo, Karjalohjan vanhoista kartoista, kappelin pyhimyskuvista, isostavihasta ja Elias Lönnrotin suvusta. TT-kyläkuvat, 2017
