HUVILAYHDYSKUNTA
Teksti Heljä Järnefelt
Osoitteet Alatie 23–29 ja Keskustie 97–109
EDUSTAVIA PUUHUVILOITA
Keskustien ja Alatien välissä, etelän puoleisessa rinteessä on sijainnut Lohjantaipaleen Kukkasniemi-niminen kylänosa,
joka oli kantatilojen torppareiden ja sotilaiden asuinalue. Kaupunkilaiset vuokrasivat sieltä kesäksi asumuksia talollisilta ja
alkoivat myöhemmin rakentaa paikalle huviloita.
Torpat olivat 1700-luvulla vaatimattomia asumuksia, myöhemmin rakennetut huvilat sen ajan mittapuun mukaan suuria ja näyttäviä.
Vähitellen muodostui huvilayhdyskunta, jonka huvilat erottuivat muusta Karjalohjan kirkonkyläympäristöstä selvästi.
KESÄKSI KAUPUNGISTA MAALLE
Luontoa ihannoiva kansallisromantiikan aatesuuntaus synnytti uuden tavan katsoa maisemaa panoraamana,
jossa avautui näkymä horisonttiin. Järvimaisemat ja harjut viehättivät erityisesti.
Kiinnostus ulkoilmaelämään lisäsi 1880-luvulla intoa huvila-asumiseen.
Kesähuviloita ryhdyttiin rakentamaan ja suurimpien kaupunkien liepeille syntyi varakkaan porvariston huvilayhdyskuntia.
Tapana oli, että talolliset pitivät maan omistuksessaan ja vuokrasivat sen huvilan rakentajille.
Kohtuullisten kulkuyhteyksien ansiosta Lohjan ympäristöstä tuli suosittua erityisesti Helsingin yliopiston opettajien keskuudessa.
Alueen erityislaatuinen luonto puolestaan houkutti niin kasvitieteilijöitä kuin taiteilijoitakin.
1900-luvun alussa huviloita oli Suomessa runsaat tuhat. Tähän suhteutettuna Lohjantaipaleen Kukkasniemen huvila-alue oli merkittävän kokoinen.
Isojakokartassa vuonna 1807 Lohjantaipaleen ryhmäkylän kantatilojen pellot Kukkasniemen alueella.
Vasemmalla ennen Alatien mutkaa on Kukkasniemi-niminen torppa ja Perheentupa.
Kartta Kansallisarkisto
VANHAT RAKENNUKSET
Huvilat olivat enimmäkseen isoille tonteille rakennettuja, suurikokoisia ja koristeellisia rakennuksia,
jotka oli tarkoitettu pelkästään vapaa-ajan ja kesän viettoon.
Jäljellä olevia vanhoja huviloita tarkastellaan tässä kartan vasemmasta reunasta oikeaan.
Näkymä tieltä nykyisen kirjaston kohdalta Lohjanjärven suuntaan 1900-luvun alussa.
Kuva: Museovirasto
1. Kukkasniemi (Ruuhiniemi)
Huvilan varhaishistoria osoittaa, kuinka huvilaelämä alkoi ja kuinka yhteisössä vallitsivat läheiset henkilösuhteet.
Tällä paikalla Alatien varressa on sijainnut Prunkan talon torppa, jossa asui ruotusotilaita ja käsityöläisiä.
Prunkka vuokrasi maapalstan 1800-luvun puolen välin paikkeilla nimismies Frans Munckille,
joka rakensi siihen talon vanhaa 1700-luvun asumusta hyväksi käyttäen.
Hänen leskeksi jäänyt vaimonsa Amalia vuokrasi talon kesiksi 1875–1876 kirjailija Zachris Topeliukselle,
jonka jälkeen uskontotieteen professori Gustaf Johansson osti huvilan ja jatkoi maapalstan vuokrausta Prunkan talon kanssa.
Hieman myöhemmin hän myi Kukkasniemen sopimuksineen hyönteistieteilijä Johan Sahlbergille, joka osti myös palstan itselleen.
Tuolta ajalta on peräisin kaksi kuistia. Rakennuksessa asui pitkään vuokralaisia, 1980-luvulle asti.
Puutarhanhoito kukkapenkkeineen ja kasvimaineen oli tuon aikakauden mukaisesti tärkeä harrastus. Väljä tontti on nykyään puistomainen.
Nykyiset asukkaat ovat korjanneet kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kaksikerroksisen punaisen rakennuksen ympärivuotisesti asuttavaksi.
Huomionarvoisia ovat ikkunoiden vinoneliön muotoiset lasiosat. Parveke on lisätty myöhemmin keittiön kuistin päälle.
Kuva: Antti Kähönen 2024
2. Perheentupa
Hakalan talon komea torppa, satulakattoinen, pitkänukkaiseksi salvottu hirsisrakennus, on rakennettu 1800-luvun puolenvälin paikkeilla.
Perheentupa-nimitystä käytettiin yleisesti suvun omaan käyttöön tarkoitetuissa pientiloissa.
Talossa asui aluksi Hakalan talon poika. Myöhemmin sitä vuokrattiin kesävieraille.
Mika Waltari vietti siellä lapsuuden kesiään vuosina 1910–1913.
Rakennuksessa on silloisen muodin mukaiset kuusiruutuiset ikkunat leveine otsalautoineen.
Rakennuksen historiaa on vaalittu ja ylläpidetty. Nykyinen omistaja on laatinut rakennuksesta perusteellisen vauriokartoituksen
ja jatkaa korjaamista perinteisin menetelmin.
3. Kesäniemi
Vuonna 1917 rakennetussa hirsirunkoisessa rakennuksessa on jugend-aikakauden piirteitä: mansardikatto, T-puitteiset ikkunat, taitekattoinen umpikuisti ja pieni parveke.
Talossa on asunut professori Urpo Harva. Nykyisin rakennus toimii vapaa-ajan asuntona eli on vielä huvila.
4. Mainiemi (Löfkulla)
Mainiemi edustaa vanhaa koristeellista huvila-arkkitehtuuria. Sen molemmilla sivuilla on kolmiopäätyiset kuistit, tienpuolella pieni parveke.
Maria Zitting rakennutti talon vuonna 1888 kesähuvilakseen. Samana vuonna tila erotettiin Prunkan talon maista.
Tyyne Ahlroth piti 1950- ja 1960-luvulla huvilassa kesäisin hammaslääkärin vastaanottoa.
Vuoden 1980 jälkeen nykyinen omistaja on kunnostanut huvilan talviasuttavaan kuntoon Museoviraston ohjeiden mukaisesti.
Lehtevällä huvilatontilla on villiintynyt kirsikkapuisto muistumana hedelmätarhasta.
5. Päivärinne (Grönkulla)
Päivärinnettä on kutsuttu myös pikkupappilaksi. Talon alkuperäinen hirsirunko on 1700-luvun lopulta.
Luonnonkivinen kivijalka lienee alkuperäinen. Talo rakennettiin asunnoksi pitäjänapulaista eli apupappia varten.
Viimeisin seurakunnan kappalainen Erik Ellinen asui talossa 1800-luvun puolivälissä.
Vaikka taloa on kutsuttu myös joko pikku pappilaksi tai vanhaksi pappilaksi, sitä se ei oikeastaan ole, paremminkin lisäpappila.
Varsinainen pappila on sijainnut jo 1600-luvulta lähtien Pappilanniemessä.
Kesälomiaan 1900-luvun alussa talossa vietti arkkitehti Josef Stenbäck, myöhemmin pankinjohtaja Ahti Hirvonen.
Talo on korjattu vanhaa säästäen 1900-luvun alun asuun ja siinä asutaan nykyisin ympäri vuoden.
Kuva: Antti Kähönen 2024
6. Myskylä (Kimmel)
Nykyään Kimmelinä tunnetun rakennuksen nimi on ollut Myrskylä. Sen ulkomuoto on muuttunut paljon alkuperäisestä.
Rakennus on ollut samantapainen vaalea kaksikerroksinen huvila kuin muutkin samassa rivissä.
Naapurin asukkaat, Malmgrenin sisarukset, pitivät siinä täysihoitolaa kesävieraille.
Ympärivuotisessa asumiskäytössä huvila on toiminut 1960-luvun alkupuolelta.
Rakennuksen toinen kerros purettiin 1980-luvulla ja lisäsiiveksi rakennettiin rinteeseen pyöreä talo.
Tässä vaiheessa taloon asennettiin maalämpö sekä otettiin talteen aurinkoenergiaa.
Alun perin taitekattoinen hirsirakennus on korjattu ja muutettu nykyiseen asuunsa.
Tontilla Keskustien puolella sijaitsee matala verstas 1970-luvulta.
Siinä valmistettiin käytetyistä autonrenkaista kumisia kuramattoja ja ojarumpuja.
7. Rauhala
Kuusiaidan takana näkyy Rauhala, joka alkujaan on rakennettu syytinkituvaksi eli isovanhempien eläkeasunnoksi Hakalan Åfelteille vuonna 1876.
Vuonna 1888 nimismiehen tyttäret Ida ja Inga Lauren ostivat Rauhalan huvilakseen.
Prunkan talon Malmgren-suku osti talon 1920-luvulla ja asui siinä ympäri vuoden 1970-luvulle asti.
Rakennuksen asu on sen jälkeen jonkin verran uusiutunut. Satulakattoisen, hirsirunkoisen rakennuksen toinen pää on käännetty poikkipäädyksi.
Julkisivulla on kolmiopäätyinen kuisti parvekkeineen.
Nykyisinkin rakennus toimii ympärivuotisena kotina.
Vasemmalla Puujärvi, oikealla Lohjanjärvi. Maantie (nykyinen Keskustie) näkyy paksuna valkoisena viivana ja
Alatie sitä kapeampana. Puukujanteet huviloiden pihalla näyttävät pallorivistöiltä.
Tiilitehdas on valkoisena kuvan alareunassa keskellä. Oikean alakulman paikkeilla on pappila.
Karjalohjan kirkkoherranpappila on ollut samalla paikalla 1600-luvulta.
Nykyinen päärakennus rakennettiin 1828–30 ja se on tällä hetkellä yksityisasunto.
Ilmakuva Maanmittauslaitos 1937
HERRASVÄEN ELÄMÄNMENOA
Lukeneiston piirissä kesänvietto maalla kuului asiaan. Lapset pääsivät pois epäterveellisestä kaupungista maaseudun puhtaaseen ilmaan ja aurinkoon.
Taloudelliset edellytykset omaavalla herrasväellä oli tapana, että äiti ja lapset tavarakuormineen muuttivat maalle koulujen loma-ajaksi.
Mustion tai Skurun vuonna 1903 avatulle asemalle saavuttiin junalla, tai harvemmin satamaan laivalla.
Maalaisisännät hakivat muuttokuormat hevosella. Perheen isä tuli huvilalle vasta oman lomansa ajaksi.
Huvilat olivat tärkeitä oman piirin seuraelämän ja juhlien paikkoja.
Kesäidylliin kuuluivat yhteiset retket lähiluontoon uimaan, onkimaan ja marjastamaan.
Takaisin kaupunkiin siirryttiin vasta syksyn koittaessa.
Paikalliset asukaat ja heidän alkeelliset tapansa nähtiin aluksi osana eksoottista maisemaa.
Molemminpuolista hyötyä saatiin kuitenkin huvila-asukkaiden tarjoamasta työstä, niin rakentamisessa, puutarhassa,
kuin keittiössä. Muutamat nuoret naiset pääsivät lapsenlikaksi.
Vähitellen jokapäiväisen elämän yksinkertaisuus ja aitous saivat herrasväen ylittämään luokkarajat.
8. Toivonniemi
Pieni mökki ei ole huvila. Kukkasniemen rakennuksen oikealla puolella pieni punainen rakennus edustaa paikallista 1800-luvun alun torpanrakentamista.
Asuinrakennuksen pitkänurkkainen hirsiosa on ehkä jo 1700-luvulta. Maavarainen hirsikehikko nurkkakivien päällä oli aluksi tuohilla eristetty.
1900-luvun alussa siinä asui äiti neljän lapsensa kanssa. Rakennuksen perusta on myöhemmin muutettu betoniseksi.
Vanhaan osaan varsin hyvin sovitettu lautajatke on 1970-luvulta. Asumiskäyttö on vähentynyt.
Oikealla äärimmäisenä Kesäniemi, sitten Mainiemi ja Päivärinne, vasemmalle katsottaessa Myrskylä (Kimmel) ja laitimmaisena Rauhala.
Kuva: Daniel Salonen ja Antti Kähönen 2024
KULKUYHTEYDET
Kesävieraat tarvitsivat kulkumahdollisuuksia. Huviloiden alapuolella oli kantatilojen peltoja, joiden välistä kulki polku alas Lohjanjärven rantaan laivalaiturille.
Paikka oli aikoinaan Karjalohjan liikenteen solmukohtia. Laiva kierteli Lohjanjärvellä useiden laitureiden kautta Lohjalle.
Matka kesti noin neljä tuntia. Vakituiset asukkaat eivät turhaan matkustelleet, vain kesävierailla oli laivamatkoihin aikaa ja varaa.
Myöhemmin 1920-luvulla linja-autot alkoivat liikennöidä Helsinkiin asti ja juna- ja laivamatkailu hiipui vähitellen.
Nykyinen laituri on huvi- ja harrastusveneitä varten. Vanhasta laiturista muistuttavat Kivilaiturintie ja järvenlahti,
joka on nimetty Laivarannaksi.
Kuvien ja tekstien kopioiminen kiellettyä ilman lupaa.
LÄHTEET
Härö, Mikko, Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo, Muistio. Karjalohjan kirkonkylän rakennuskaavan uusimisessa huomioitavat kulttuurihistorialliset kohteet, 1989.
Kallio, Veikko (toim.), Karjalohja. Itsenäisen väen pitäjä. Karjalohjan Historiayhdistys, 2005.
Tukkinen, Tauno, Karjalohjan vanhat rakennukset I. Uudenmaan liitto, 1996.
Tukkinen, Tuomo, Karjalohjan entisyyttä I. TT-kyläkuvat, 2014.
Vuori, Olli, Huvilanomistuksesta koko kansan mökkeilyyn. Teoksessa Suomi 1917–2007. Itsenäisyyden aika tilastojen valossa. Päivitetty 18.6.2007.
