KIVIKAUSI NUMMIJÄRVELLÄ

Sijainti: Nummijärventie 488, N=6685482 E=315896

Arkeologissa tutkimuksissa havaitut löytöpaikat vuonna 1997 merkitty punaisella.
Karttalähde: Museovirasto, Kulttuuriympäristön palveluikkuna

Ihmisten merkit
Nummijärven alue oli kivikaudella merimaisemaa, jossa nyt nähtävät kallion laet olivat pieniä kivikkoisia saaria. Nykyiset savipitoiset pellot taas olivat merenpohjaa. Ennen maanviljelyn alkamista elanto hankittiin keräämällä marjoja ja sieniä sekä hankittiin metsän riistaa ja meren antimia. Metsästäjä-keräilijät muuttivat vuotuiskierron mukaan sinne, missä kulloinkin oli parhaat mahdollisuudet saalistaa. Vuosittain palattiin samoille seuduille, jos ympäristö edelleen tarjosi elämälle suotuisat olot. Esihistoriallisten löytöjen perusteella voidaan päätellä, että ihmisiä on liikkunut ruokaa etsien Nummijärvenkin alueella.

Kartan avulla hahmotat saarten paikat.
Maastotietokanta Nummijärven kylän alueesta. Karttaan on ympäröity violetilla korkeat paikat, jotka olivat meren rantaa noin 6500 eaa. Tielinja Urolta Seppälään myötäilee Seppälännummea. Nykyisen tien oikealla puolella kallioiden juurella voi havaita vanhaa kivikkoista rantaviivaa. Osa maantien ojaa reunustavista kallionkielekkeistä on säilyttänyt meren aaltojen muovaaman sileyden.
Karttalähde: Maanmittauslaitos

Asukkaiden jäljillä
Jääkauden jälkeen maan kohoamisen jatkuessa meriyhteys vähitellen katkesi ja ehkä noin 7 000 vuotta sitten nykyistä isomman järven ranta ulottui suoraan edessä näkyvän Uron pellon yläreunaan. Museoviraston tutkimusten mukaan tällä mäellä on mahdollisesti ollut jonkinlainen asuinpaikka jo tuolloin. Asuinpaikat valittiin kalastus- ja metsästyspaikkojen perusteella mahdollisimman turvallisesti ja suojaisesti. Tässä ranta aukesi etelän suuntaan, jolloin auringon lämmöstä oli mahdollista saada suurin hyöty. Sen voi todeta yhä.

Kaikki ihmisyhteisöt, myös metsästäjä-keräilijät, pyrkivät muokkaamaan ympäristöään. Kivikaudella asuttiin kotamaisissa majoissa. Vaeltajia varten majoja oli mahdollisesti useammissa eri paikoissa. Nuotion paikkoja sijaitsi asumusten lähellä. Polkuja risteili rannoilla ja harjuilla.

Tarve- ja työkaluja sekä aseita valmistettiin asuinpaikoilla. Kivisiä työkaluja tarvittiin niin ruuan hankintaan ja käsittelyyn, nahan muokkaamisen kuin esineiden valmistamiseen ja rakentamiseen. Paras raaka-aine oli piikivi, josta oli helppo muotoilla kestäviä nuolenkärkiä ja työkaluja. Piitä ei löydy Suomen kallioista, joten kaikki piikivi oli tuontitavaraa lähinnä Venäjän suunnalta.

Kiven työstämisestä kertovia irtolöytöjä on tehty edessä näkyvältä Uron pellolta Nummijärventien varrelta vasemmalta rinteestä. Osa on harmaata piitä ja osa kvartsi-iskoksia. Ne ovat mahdollisesti käyttämättä jääneitä nuolen kärkiä tai työstössä lohjenneita siruja.


Saukonniemen tienristeyksen oikealla puolelta pellon reunasta on löytynyt merkkejä työpisteestä.
Kuvan oikeassa reunassa keskellä näkyy Uron vanha puimala.
Kuva: Kaarlo Katiskoski, Museovirasto, Kulttuuriympäristön palveluikkuna

Useasta paikasta Nummijärven kylän alueelta on vuosien varrelta tehty irtolöytöjä, jotka todistavat ihmisten, jos ei asuneen, niin ainakin liikkuneen täällä esihistoriallisella ajalla. Toki esineet ovat voineet pudota ja hävitä muinaisilta ohikulkijoilta.

Muuan muassa Kylän keskustasta kohteen 5 kohdalla, Seppälän ja Heinun väliseltä pellolta on tehty löytöjä. Esineitä on löydetty myös Torpin kylänosassa kohteen 6 kohdalta

Lähteet
Matti Huurre, 9000 vuotta Suomen esihistoriaa, 1995
Georg Haggrén, ym, Muinaisuutemme jäljet: Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle, 2015
Kaarlo Katiskosken inventointikertomus Karjalohjalta, 1997